Terveyden ja sairaanhoidon vastaanottopalvelut

Mikkelin palvelutuotantoyksikkö
Mikkelin terveyskeskus huolehtii noin 60 000 asukkaan monialaisista terveyspalveluista.
Yleis- ja erikoislääkäreiden vastaanoton lisäksi palveluihin kuuluvat esimerkiksi oma terveyskeskussairaala, hammashuolto, fysioterapia ja mielenterveysvastaanotto.
Pankalammen toimipisteen lisäksi toimintaa on eri puolilla kaupunkia, Anttolan ja Haukivuoren taajamissa sekä ympäröivien kuntien alueella.
Mikkelin Terveyskeskuksen tavoitteena on olla luotettava, moniammatillinen terveyspalvelujen tuottaja joka toimii väestön parhaaksi edistäen kuntalaisten terveyttä ja hyvinvointia.
Pankalammen pääterveysaseman käyntiosoite on Kiiskinmäenkatu 5-7, 50130 Mikkeli.
Pankalammen terveysasemalla toimii kaksi vastaanottoa eteläinen ja pohjoinen vastaanotto.
Terveyskeskus toimii opetusterveyskeskuksena.
Mikkelin palvelutuotanto yksikkö tuottaa palvelut yhteistoiminta-alueella Hirvensalmelle, Ristiinalle sekä Suomenniemelle.
Vuoden 2012 ajan kansanterveyspalvelut tuotetaan Puumalalle sopimuksen mukaan.
Haukivuoren terveysasema
Käyntiosoite: Kankaalantie 2, 51600 Haukivuori
Fax. 015 412 160
Ajanvaraus hoitajan ja lääkärin vastaanotoille 015 662 600
Maanantai-torstai klo 8-16
Perjantai klo 8-15
Hoitajan vastaanotolla hoidetaan esim. tikkien poisto, injektiot, korvahuuhtelu.
Ajanvaraus hoitajan vastaanotolle tulee tehdä 3 päivää aikaisemmin.
Laboratorio
Avoinna ma ja to klo 7.30-10.30 (ei ajanvarausta)
Röntgen (Pankalampi)
Arkipäivisin klo 8-14.45 numerosta 015 194 4350
Marevan asiakkaat ja laboratoriovastaukset
Potilas ottaa yhteyttä numeroon 044 794 5624
Maanantai-torstai klo 15-16
Perjantai klo 13-14
Hirvensalmen terveysasema
Käyntiosoite: Haapaniementie 17, 52550 Hirvensalmi
Fax. 015 775 7550
Ajanvaraus hoitajan ja lääkärin vastaanotoille 015 775 7500
Maanantai-torstai klo 8-16
Perjantai klo 8-12
Hoitajan vastaanotolla hoidetaan esim. tikkien poisto, injektiot, korvahuuhtelu.
Ajanvaraus hoitajan vastaanotolle tulee tehdä 3 päivää aikaisemmin.
Laboratorio
Avoinna ti, to ja pe klo 7.30-10.30 (ei ajanvarausta)
Röntgen (Pankalampi)
Arkipäivisin klo 8-14.45 numerosta 015 194 4350
Marevan asiakkaat ja laboratoriovastaukset
Hoitaja ottaa yhteyttä potilaaseen joko samana päivänä tai viimeistään seuraavana päivänä.
Muiden laboratoriovastausten kyselyt sovitaan erikseen käynnin yhteydessä.
Ristiinan terveysasema
Käyntiosoite: Brahentie 10, 52300 Ristiina
Fax. (015) 744 1250
Suomenniemen terveysasema/ Metsätähti
Käyntiosoite: Koulutie 9, 52830 Suomenniemi
Ajanvaraus hoitajan ja lääkäreiden vastaanotoille:
Ristiina pohjoinen alue (015) 194 4780
Ristiina läntinen alue ja Suomenniemen asukkaat (015) 194 4781
Ristiina eteläinen alue (015) 194 4782
Maanantai- torstai klo 8-9 sekä 13-14
Perjantai klo 8-9
Hoitajan vastaanotolla hoidetaan esim. tikkien poisto, injektiot, korvahuuhtelu.
Ajanvaraus hoitajan vastaanotolle tulee tehdä 3 päivää aikaisemmin.
Laboratorio
Etelä-Savon Ensineuvo 015 211 411
Aikoja voi varata myös internetin kautta osoitteesta: www.islab.fi/ajanvaraus
Ristiinan terveysaseman toimisto 044 794 5813
ma-to klo 9-15 ja pe 9-13
Röntgen (Pankalampi)
Arkipäivisin klo 8-14.45 numerosta 015 194 4350
Marevan asiakkaat
Oman alueen ajanvarausnumerosta maanantai-torstai klo 13-14
Terveysaseman toimisto
Maanantai-torstai klo 9-15 ja perjantai klo 9-13 numerosta 044 794 5813
Diabetesvälinejakelu
Yhteydenotot oman alueen hoitajaan puhelimitse tiistai-torstai klo 13-14,
katso ajanvarausnumerot
Kangasniemen palvelutuotantoyksikkö
Mäntyharjupalvelutuotantoyksikkö
Pertunmaan palvelutuotantoyksikkö
|